Yle ja Keskisuomalainen uutisoivat viime viikolla, että Kaipolaan on tulossa miljoonainvestointi. Kyse on uudesta energia-alan yrityksestä, Valkea Energy Storage Kaipolasta, joka on vuokrannut osan entisestä tehdasalueesta. Yhtiö aikoo investoida alueelle 20–40 miljoonaa euroa ja rakentaa tehdasalueelle 50 megawatin energiavaraston.
Yhtiön hallituksen varsinainen jäsen Esko Kilpinen antoi investoinnista haastattelun Keskisuomalaiselle.
– Kaipolaan on suunnitelmat tehty, ja rahoituskeskustelut ovat käynnissä.
Yhtiön suunnittelema energiavarasto sijoittuu pihalle asennettaviin kontteihin, joihin tulee isoja litiumakkuja. Kilpinen kertoi Keskisuomalaiselle, että varasto on ulkoalueella turvallisuussyistä.
Kaipola sopii energia-alan yrityksille muun muassa UPM:n entisen voimalinjan vuoksi. Kilpinen sanoo, että myöhemmin yritys saattaa hakea lupaa vielä 40 megawatin lisäkapasiteetin rakentamiseen ja mahdollisesti 30–35 megawatin aurinkovoimalan rakentamiseen.
Valkea Energy Storage Kaipola Oy:n hallituksen varajäsen on näyttelijä ja tv-kasvo Eppu Salminen.
– Olemme Epun kanssa kavereita pitkältä ajalta, joten pyysin hänet yhtiökumppaniksi, Kilpinen kertoi Keskisuomalaiselle.